?

Log in

minna

Joulu ja uusivuosi olivat ja menivät. Jouluna oltiin isällä Tampereella, vähän mehh, ei mikään huippuhyvä joulu, mutta ihan keskinkertainen.

Vuodenvaihteeksi Mikko tuli tänne. Käytiin faijalla syömässä, se oli vähän jäätävää ja sit vaan oltiin tässä mun luona ja juotiin skumppaa. Oli ihan kivaa, mulla tosin oli hirveä baariin lähtemisfiilis, mutta se ei sitten innostunut.

Olen ajatellut aika paljon onnellisuutta viime aikoina. Joulukuun puolessa välissä Joonaksen synttäriryyppäjäisten ja ViNOn perehdytysviikonlopun jälkeen heräsin sunnuntaiaamuna Mikon vierestä ja kömmin kylppäriin. Jotenkin se hetki, kun unisena katsoin itseäni peilistä ja tajusin, miten _onnellinen_ naama sieltä tuijottaa takaisin, oli aika pysäyttävä. Onnellisuus on mulle "iso" sana, sellainen, jota en käytä kevyesti.

Tai jotenkin, viime talvi Tampereella oli sellaista keskinkertaiseen tyytymistä ja olosuhteiden sietämistä. On ihana huomata, että pystyy oikeasti nauttimaan omasta elämästään tälläisenä, eikä koko ajan haaveile jostain muusta jossakin muualla.

Eihän mun elämä tietenkään täydellistä ole, eihän kenenkään. Mutta silti musta tuntuu, että mulla on tällä hetkellä kaikki mitä tarvitsen ja miljoona hyvää syytä olla ihan tolkuttoman kiitollinen tästä kaikesta, siitä, että olen juuri minä ja elän juuri näin ja nyt.

Nojoo, ehkä jätän fiilistelyn vähemmälle ja palaan kuulumisiin... Tammikuun eka päivä mulle tuli tuutoroitavaksi kiinalainen vaihtari, Weiran. Tai niitä tuli yhteensä neljä, mutta vaan yksi on virallisesti mun. Ollaan selvitetty niiden kämppä- ja puhelinasioita ja ties mitä. Ne ovat mukavia tyyppejä kaikki, en malta odottaa, että niiden alkushokki menee ohi ja päästään paremmin tutustumaan.

Tälle tammikuulle on kiinalaisten lisäksi vaikka mitä kivaa tiedossa, ensin ViNOn jäsenjärjestöjen perehdytysviikonloppu, sitten risteily Tallinnaan Mikon kanssa, ja varasinpa itselleni tatuointiajankin Takomoon! Ja loppukuusta on vielä Allianssin ja Nuorisotyö-lehden perehdytykset.

Musta tuntuu, että syksyllä olni jotenkin tosi väsynyt ja passiivinen, joten nyt on ihana saada paljon toimintaa ja energiaa ja aktiivisuutta heti vuoden alkuun. : )

Tags:
 
 
minna
16 syyskuu 2008 @ 07:34
en nyt tiiä onko kukaan huomannu, mut päivitysten tiheys on viimeaikoina ollut aika hurja ja laatu vielä hurjempi, eikä oikeen innosta tänne mitään kirjottaa. eli jonkun aikaa ainakin taukoilen, kattoo ny osaanko olla kirjottamatta tänne ja näin. listoilla tykkäisin yhä lojua, mut cuttaakin tietty saa jos silt tuntuu.
 
 
minna
23 kesäkuu 2006 @ 12:00

hei. tämä journalini on "friends only", mutta mikäli jotakuta ehdottomasti kiinnostaa juttujani lukea, niin lisätä tietysti saa. ja lisään sitten takaisinkin.

hello, this journal is "friends only" and written in finnish.

13/11/08 - vähä edittiä taas.
08/09/08 - editoin tämän uuteen käyttäjäkuvaan sopivaksi, hih :)